Pienryhmätyöskentely yliopiston matematiikassa

22.4.2023

Oppimisen tuen foorumissa 2023 Valterin Tiina Sund käsittelu eriyttämistä. Esityksessä esiteltiin eriyttämisen "asteita", jotka voivat rakentua toistensa varaan (1. pohjana, pyramidimäisesti):

1. opetusjärjestelyt
2. oppimisympäristö
3. opetusmenetelmät
4. oppimisen tukimateriaali
5. oppimisen arviointi.

Tehtävänä osallistujille oli pohtia, miten oli eriyttänyt jossain opetustilanteessaan. Opetusajastani on kulunut jo hiukan aikaa, mutta muistelen edelleen ylpeydellä, miten vedin matematiikan laskuharjoituksia Oulun yliopistossa.

Omannäköistä opettamista

En erityisemmin pitänyt tavasta, jolla laskuharjoituksia vedettiin: Vetäjä kutsui vuorotellen halukkaita esittämään ja kirjoittamaan oman ratkaisunsa taululle. Tämän jälkeen laskuharjoitusten vetäjä kommentoi ratkaisua ja monesti korjasi kohtia tai kirjoitti niin sanotun oikean ratkaisun taululle.

Minusta tähän tuhraantui liikaa aikaa, enkä pitänyt kaikkivaltias-roolista, jonka laskuharjoitusten vetäjä joutui omaksumaan. Se tuntui hyvin yksisuuntaiselta vuorovaikutukselta.

Halusin siis tehdä asioita eri tavalla.

Päätin että, kun opiskelija saapuu luokkaan hän jakautuu oman valintansa mukaan jompaan kumpaan ryhmään:

1. Hän on tehnyt laskuharjoitukset ja haluaa tarkistaa vastauksensa.
2. Hän on ei ole tehnyt laskuharjoituksia tai on tehnyt ne osittain ja haluaa työstää niitä vielä.

Tämän lisäksi kannustin kummassakin ryhmässä olevia opiskelijoita menemään pienryhmiin ja keskustelemaan tekemistään ratkaisuista kysymysten avulla:

• Mikä tehtävä oli helppo? Miksi?
• Mikä tehtävä oli vaikea? Miksi?
• Miten tehtävän oli ratkaissut? Onko ratkaisu erilainen kuin muilla?

Sitten kiertelin pienryhmien välillä kyselemässä, mistä ryhmissä oli keskusteltu ja millaisia ratkaisuja opiskelijat olivat tehneet. Jos koko pienryhmä oli jumissa jossain kohtaa, niin autoin heitä alkuun.

Järjestely toimi hyvin, sillä

1. pystyin tarkastamaan valmiiden opiskelijoiden ratkaisuja sillä aikaa, kun muut pienryhmät kävivät tehtäviä yhdessä läpi
2. vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa oli ensisijaisesti kaksisuuntaista.

Opetusjärjestelyt täydentävät toisiaan

Muistan silti tuskailleeni siksi, että tein asioita eri tavalla kuin olin tottunut. "Entä jos tämä on huonompi tapa opettaa?" muistan miettineeni.

Eräs ystäväni tokaisi: "Eiköhän tuo sinulle ominaisempi tapa opettaa tuota parempia tuloksia kuin se, että yrität sopia johonkin muottiin."

Mietin myös sitä, että joillekin opiskelijoille keskustelu ratkaisuista muiden kanssa voi olla monista syistä hankalaa, tai että nämä opiskelijat kokevat oppivansa parhaiten niin sanotusti perinteisellä tavalla.

Täytyy kuitenkin muistaa, että en opettanut tyhjiössä, vaan opiskelijat kävivät myös kursseja, joissa opetus tehtiin perinteisemmin. Koin jälkikäteen, että olikin hyvä asia, että pidin näitä laskuharjoituksia juuri tällä tyylillä, koska nyt useammat tavat käsitellä tehtäviä voi auttaa pidemmässä juoksussa.

Ratkaisujen esittämisessä korostuu esiintymisen taitojen harjoittelu. Pienryhmätyöskentelyssä korostuu kyky toimia ryhmässä ja käydä keskustelua omista ratkaisuistaan. Siis kaksi (minusta) erittäin tärkeää matemaatikon taitoa.

Jos ne siis tehdään oikein...

Parannettavaa löytyy

Jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt panostaa enemmän ryhmäytymiseen ja pienryhmäkeskusteluun. Ei riitä, että opiskelijat laitetaan ryhmiin ja oletetaan, että homma toimii. Matemaattiseen keskusteluun ja yhteistyöhön täytyy myös oppia.

Onneksi Joustavaan matematiikkaan -täydennyskoulutuksessa on juuri keskusteluun keskittyvä moduuli, jotta sinun ei tarvitse tehdä samaa mokaa.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että uskalsin vetää laskuharjoitukset omalla tavallani. Sitä pidettiin niinkin hyvänä, että eräs toinen laskuharjoitusten vetäjä otti käyttöön samanlaisen järjestelyn sinä vuonna.