Siirry pääsisältöön

Luokkanousu, luokkaloikkari, luokkamatka…

Alkuperäinen julkaisu: Luokkanousu (LinkedIn).

Nyt minua askarruttaneella asialla on nimi:

Luokkaretki, luokkamatka tai "luokkanousu".

En ole osannut aiemmin lähestyä tätä aihetta.

Osaksi, että se on varmaan liian lähellä. Osaksi, että se on toisaalta liian abstrakti. Osaksi, että se tuntuu pienestä nillittämiseltä – etuoikeuksineen kaikkineen.

Ilmeisesti myöskään ei ole tunnustettu, että Suomi olisi luokkayhteiskunta. Olemmehan tasa-arvoisten mahdollisuuksien maa.

Olen pienituloisesta perheestä. Menin korkeakouluun ja tupsahdin aivan erilaiseen maailmaan, jonka sääntöjä ei tiennyt etukäteen.

Huomasin kuitenkin nopeasti, että jotkut muut eivät edes tunnustaneet näiden sääntöjen olemassaoloa ja pitivät niitä itsestäänselvinä.

Tällaisia sääntöjä olivat asuminen omakotitalossa, asuntolainan ottamisen itsestäänselvyys, vakuutusten osto ja käyttö ja sen sellaiset muut pienet jutut.

Keskituloiseksi (tai keskiluokkaan) päästyäni huomaan edelleen hämmentävän minua. Itsestäänselvinä pidettäviä asioita tulee aika ajoin vastaan, jotka edelleen ihmetyttävät.

On tietoja ja taitoja, joita ei ole tietystä taustasta tulleena.