Sami MäättäLuokkaloikkari! Onko matkasi ollut suora vai mutkikas?
Julkaistu alunperin LinkedInissä: Luokkaloikkarin matka.
Olisin mennyt ammattikoulun kautta ympäristötöiden pariin, jos työhön tutustuttajani olisi soittanut minulle 8. luokan jälkeisenä kesänä. Olin sanonut opinto-ohjaajalle tykkääväni luonnosta, ja niin tykkäsinkin, koska lapsena suurin osa vapaa-ajasta kuluikin siellä. Pienessä kylässä ei paljoa muuta tekemistä ollutkaan.
Kävikin niin, että menin kylän lukioon, että saisin vielä lisäaikaa miettiä, mitä haluaisin tehdä.
Spoiler: En tiennyt lukiossakaan tai lukion jälkeen, mitä halusin tehdä.
Huomasin kuitenkin olevani hyvä matematiikassa, joten minun kai kannatti opiskella jotain siihen liittyvää. Kirjoitin YO-kokeessa pitkästä matematiikasta E:n, joten pääsin opiskelemaan Oulun yliopistoon matematiikalle. Muistana ajatelleeni: “Minusta ei ainakaan tule matematiikan tutkijaa”, joten luontevaa oli opiskella opettajaksi.
Aineenopettajan tutkintopolku on aika tarkkaan määritetty putki, joten uuteen elämään ja ympäristöön tutustuessa sitäkään ei ehtinyt paljoa kyseenalaistaa. Lopulta valmistuinkin matematiikan (ja fysiikan ja [melkein] kemian) aineenopettajaksi.
En koe, että olen juurikaan suunnitellut omaa polkuani.
Mari Käyhkö käsittelee tällä kertaa toimijuuden kysymyksiä: Koetaanko, että ollaan ajauduttu vai hakeuduttu? Miten ja miksi?
Mutkat matkassa
Tutkimusartikkeli: “Käyhkö, Mari (2013). Hivuttautuen kohti vierasta maailmaa: työläistyttöjen tie yliopistoon.”
Käyhkö siteeraa muita tutkimuksia, että ‘akateemisessa’ perheessä akateemisuus on itsestäänselvyys: “Todennäköisyys mennä yliopistoon on 8-kertainen akateemisesti koulutetun perheen lapsella verrattuna ei-akateemisen perheen lapseen.”
Työläistaustaiset naiset kuvailivat polkuaan yliopistoon eri tavoin:
Vain menty. Haahuiltu. Poukkoiltu. Päädytty.
Kuulostaako tutulta?
Kokemuksissa myös korostuu, miten he ovat olleet yksin koulutusta koskevian asioiden kanssa. Sen seurauksena koulutusvalinnat ovat tuntuneet sattumanvaraisilta, ja suunnan hakemiselta pienistä vihjeistä tai päähänpistoilta.
Ei-akateemisessa perheessä kasvaneilla koulutusvalinnat ovat olleet “olosuhdeherkkiä ja vaikutuksille alttiita”. Elämäntilanteet ovat ohjanneet, mitä koulupolulla tehdään seuraavaksi. Kotipaikkakunnalle on saatettu jäädä esimerkiksi perheen tueksi.
Mutkikkaamman matkan tehneet naiset ovat kokeneet tulleensa rajoitetuiksi ja lähipiirinsä ohjailtaviksi. Lähipiirin näkemyksiä ei olla kyseenalaistettu.
Matkoja on siis monenlaisia, mutta yhteistä niille on
- koulumenestys,
- koulumyönteiset keskiluokkaiset kaverit ja
- “tiedonjano”.
Näiden myötä naiset ovat pikku hiljaa hivuttautuneet kohti yliopistoa. Joidenkin matka on ollut mutkikkaampi, pidempi ja epävarmempi.