Sami MäättäLuokkaloikkari! Oletko itsesi suurin jarruttelija?
Julkaistu alunperin LinkedInissä: Luokkariloikkariko jarruttelee itseään?
Minä olen.
Epäilen toimia, koska en usko, että
- yllän asettamiini tavoitteisiin,
- tuotan mitään arvokasta tai
- oikeasti osaisin ‘mitään.’
Huomaan olevani itseni jarruttelija. Epäilen, että “saankohan tehdä” tai “pitäisikö edes yrittää”.
Käyhkö käsittelee artikkelissaan jarruja ja kynnyksiä, joita luokkaloikkarit ovat luoneet itselleen. Niitä ylitetään päivittäin.
Minun kynnystäni on laskenut, kun olen saanut olla osana yhteisöjä, joissa tekemisen ajattelumalli on ollut vahva.
Minulle tällainen on ollut Kehittäjävalmennus-porukka. Tai välillä työkaveri, joka toteaa “no, eiköhän vain tehdä”.
Käyhkö käsitteli artikkelissaan yliopistoon hakeutumista ja samalla työläistaustaisen toimijuuden kokemusta. Toimijuuteen liittyvät rajoittavat ajattelumallit erityisesti vetosivat minuun, joten tästähän piti tehdä oma postauksensa!
Yksilöllistetty luokka ja mielensisäiset esteet
Tutkimusartikkeli: “Käyhkö, Mari (2013). Hivuttautuen kohti vierasta maailmaa: työläistyttöjen tie yliopistoon.”
Käyhkö puhuu artikkelissa ‘yksilöllistetystä luokasta’:
Luokka ei ole välttämättä asia, joka ilmenee ulkoisesti muiden toimesta, vaan “luokkataistelut käydään pitkälti oman pään sisällä —.”
Hän kertoo:
“Naiset tekevät ulospäin näkymätöntä emotionaalista työtä ja käyvät mielen sisäisiä neuvotteluja itsensä kanssa, jotta uskaltaisivat ottaa sen maailman haltuun, mikä on toisille itsestään selvyys. Hiljalleen rakentuneet ja osin rajoittavat (väärin)käsitykset itsestä — voivat tukahduttaa toimijuutta.”
Tämä johtaa myös siihen, että epäonnistumiset nähdään omina ominaisuuksina, eikä sosiaalisena eriarvoisuutena.
Se voi vaikuttaa esimerkiksi koulutusvalintoihin, kun naiset ovat rajanneet itseltään pois joitain vaihtoja tai tyytyneet tekemään jotain, mitä eivät ole oikeasti halunneet.