Sami MäättäLuokkaloikkari! Miten perheessäsi suhtauduttiin koulunkäyntiin?
Julkaistu alunperin LinkedInissä: Luokkaloikkarin koulunkäynti.
Kotona minua ei erityisesti kannustettu opiskelemaan tai jatkamaan kouluja pitkälle. Toisaalta opiskeluani ei myöskään nähty huonona asiana.
Sain aina pienen rahapalkkion hyvästä numerosta kokeessa. Sain myös tehdä rauhassa läksyjäni, mutta niissä ei erityisesti autettu.
Koulutusta siis arvostettiin perheessäni. Tästä olen kiitollinen.
Itä-Suomen yliopiston tutkija Mari Käyhkö on tutkinut erityisesti naisten luokkaloikkaamista työläistaustasta.
Tutkimusartikkeli: “Käyhkö, Mari (2011). Vieras omassa perheessä. Koulussa hyvin menestyneiden tyttöjen koulunkäynti työläisperheessä.”
Hänen tutkimusartikkelissaan esitellään kolme tapaa, miten perheet ovat suhtautuneet tyttönsä koulunkäyntiin.
1. Koulutus on avain helpompaan elämään
“Koulunkäyntiin on suhtauduttu avoimen myönteisesti.”
Lukiolla on ollut erityinen asema ja se on merkkipaalu parempaan elämään pääsemisestä. Korkeakouluopinnoista ei kuitenkaan puhuttu.
Ajatukset perheen tytöstä ovat tiivistyneet lauseeseen: “Sullahan on tota lukupäätä.”
2. Opiskeluintoa tai haaveita on vähätelty
Jos tyttö halusi keskittyä koulunkäyntiin, niin siitä ennemminkin rangaistiin tai sitä piti peitellä.
Perhe-elämän säröisyys hankaloitti koulunkäyntiin keskittymistä. Keskeinen tavoite opiskelemaan pääsemisesä oli etäisyyden ottaminen perheeseen ja kotipaikkakuntaan.
Tämän taustan naisilla tie korkeakouluun ei ole ollut suoraviivainen, vaan “on menty vaikeimman kautta”.
3. Koulunkäynti yksi asia muiden joukossa
Perheessä ei pidetty koulunkäyntiä prioriteettina. Se oli hyvä asia, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti.
Näin yhteistä keskustelua koulunkäynnistä oli hankala käydä, eikä sen tukemiseen ollut aikaa – tai osaamista. Perheessä arvostettiin ‘oikeita töitä’ ja työn ääreen pääsemistä. Itsestään ei sopinut luulla liikoja tai olla kunnianhimoinen.
Tunnistatko itsesi jostain tarinasta?
Miten tukisit itseäsi, jos voisit palata ajassa taaksepäin?