Sami MäättäTärkeimmät oppini työelämästä
Pitäisi kirjoittaa, että oppini työelämässä tähän asti. Eihän sitä ole ehtinyt juuri ollakaan, sillä valmistumisestani on nyt kulunut vasta viisi vuotta.
Jos en minä, niin kuka?
Muistan alussa miettineeni, että olenko paras valinta kyseiseen paikkaan, jossa olin. Mietin, että jossain tuolla on joku sopivampi henkilö tehtävään, jota tein.
Olen tajunnut, että vaikka tällainen henkilö jossain olisi, niin hän ei ole nyt täällä. Siispä minä teen parhaani siinä tehtävässä, jossa olen, ja tavalla, joka on minulle ominaisin. Minulla on tietoja ja taitoja, joita yhdistämällä saan aikaan asioita, joita joku muu ei saisi.
Tässä täytyy uskoa jokaisen ihmisen ainutlaatuisuuteen - myös itsensä.
Oiva esimerkki tästä oli, että työni kautta Saavutettavuuskirjasto Celiassa tiesin, että näkövammaisille opiskelijoille laaditaan omat ylioppilastutkinnon kokeet. Vuonna 2021 näissäkin kokeissa siirryttiin käyttämään samaa sähköistä koejärjestelmää kuin muissa kokeissa. Koska valmistuin matematiikan aineenopettajaksi, minulle oli tuttu Ylen ylläpitämä Abitreenit-sivusto, jossa voi katsoa ja treenata vanhoja kokeita.
Otin tuolloin yhteyttä Ylen Abitreenien toimitukseen ja ehdotin, että he voisivat julkaista jatkossa myös näkövammaisten kokeet - ja niin he tekivät! Lähellä sivuston ylälaitaa on nykyään linkki suoraan näihin kokeisiin.
Olen ajatellut asiaa siten, että jos en olisi ollut tässä tehtävässä juuri silloin, niin olisi voinut olla niin, että tätä mahdollisuutta ei olisi käytetty.
"Valmis joskus" on parempi kuin "valmis ei koskaan"
Eräässä työtehtävässä ajattelin työskenteleväni tehokkaasti, mutta työtapani ei sopinut muulle tiimille. Pahimmillaan tämä olisi johtanut työn viivästymiseen tai jopa keskeytymiseen. Onnekseni asia otettiin puheeksi tiimin toimesta, joten sitä voitiin käsitellä.
Keskustelun kautta löydettiin tapa, joka vei (minusta) suunniteltua enemmän aikaa, mutta oli parempi tapa työskennellä koko tiimille. Se paransi yhteishenkeä ja tiimityöskentelyä, mistä ajattelen olevan hyötyä työhyvinvoinnin näkökulmasta! Samalla tilaisuuden tullen pääsin osoittamaan, että kanssani kannattaa ottaa puheeksi epäkohdatkin.
Opi tunnistamaan omien vastuitesi rajat
On tärkeää, että tietää, milloin jokin päätös on sellainen, jota et voi itse tehdä. Silloin asia otetaan puheeksi esihenkilön kanssa.
Olen useammankin kerran todennut esihenkilölleni: "Tässä ovat keksimäni vaihtoehdot, mutta kaipaan nyt päätöstäsi siitä, miten edetään."
Erilaisia asioita on vaikea ratkaista, jos siihen ei ole valtuuksia. En voi mennä alueelle, jolla esihenkilöni työskentelee. On siis tärkeää, että näissä tilanteissa osaa tunnistaa työroolinsa rajat.
Opi tunnistamaan, mikä on tarpeeksi valmista
Tämä on asia, joka tuli jo puheeksi silloisen graduohjaajani kanssa: Milloin gradu on 90 prosenttia valmis?
En muista, mistä luin seuraavan sitaatin, mutta puhuin siitä itse ohjaajalleni: "Tiedän, että viimeisen 10 prosentin hinkkaamiseen minulta kuluisi sama aika kuin ensimmäisen 90 prosentin valmiiksi saamiseen."
On tärkeä pohtia työtä tehdessä, että mitkä hetket ovat niitä, kun pyritään 100-prosenttiseen suoritukseen ja milloin vähempikin riittää. Tähän liittyen muistan myös opetusharjoitteluajoistani vierailevan opettajan luennolta lauseen: "Tänään on ok tehdä 70-prosenttinen päivä."
Minusta se on hyvä ohjenuora muistaa. Töitä kyllä ehtii tehdä.
Tuotokseni on erillään minusta
Tiedostan että, kun tuotan tekstiä, esimerkiksi oppikirjaan tai muistioon, niin se on erillään minusta henkilönä. Jos jokin asia on ilmaistu kankeasti, niin se ei tarkoita minun epäonnistumistani, vaan se on korjattava asia tuotoksessa.
Lähetän työtäni kommentoitavaksi työkavereille, koska luotan heidän asiantuntijuuteensa. Toivon, että he löytävät jotain korjattavaa. Korjattavaa löytyy aina. Jos he eivät paneudu johonkin asiaan tarpeeksi korjattavaa löytääkseen, niin sekin kertoo jo, kannattaako asiaan vielä panostaa. Siksi onkin hyvä tunnistaa, milloin 90-prosenttisesti valmis riittää - se voi riittää sillä hetkellä muillekin.